Epäily

Epäily on suomen kielen sanaton sana, joka koostuu negatiivisesta etuliitteestä epä sekä vielä epämäärättömämmästä ’takaliitteestä’ (epä) ily. Vuoden 1995 Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja ei tunnista tai selitä sanaa epäillä lainkaan ja selityksen kohdalla on ainoastaan viittaussuhde sanaan ’evätä’. Mitä tämä tarkoittaa sanan epäillä merkityksestä? Sana evätä ymmärretään suomen kielessä kieltämisenä ja esim. merkityksessä evätä pääsy tai kieltää jonkin oikeus johonkin. Mitä siis itse asiassa ajamme ja ajattelemme kun epä-ilemme? Epäileminen on asetettu länsimaisen maailmakuvan pohjaksi ja tieteen periaatteisiin kuuluu epäillä kaikkea tietämätöntä ja tiedettyä tietoa. Mutta mitä, mikä tai kuka asettuu kysyjäksi ja toisaalta mikä asettuu kyseen alle epäilyssä? Tiede ja tieto väittävät epäilevänsä tietoa eivätkä ihmisiä, mutta epäillä sanaan sisällytetty epäys kuitenkin viittaisi siihen, että kyseen ja epäilyksen alle asetetaan ihmisiä eikä niinkään tietoa ja ilmiöitä. Muun muuassa englannin kieli ymmärtää epäilemisen saman kaltaisesti kuin suomen kieli, eli siis ongelmana luottamuksesta ja luotettavuudesta. (määritelmä sanalla suspect)

Samainen kollektiivisen yhteisön yliote kielestä on tullut ilmi sanoissa omatunto, ajo, ajattelu ja nyt eritoten sanassa epäillä. Ajattelun vihollinen on normittava ja kahlitseva kieli joka ohjastaa ihmisiä valmiiksi uurretulle uralle siinä missä todellinen luovuus ja ajo ovat uraa urkeavia. Valmiiksi uurrettuun uraan pyrkiminen on laiskuutta, helppoutta, ajamattomuutta, sisuttomuutta ja sanojen ’uurtaa’ ja ’ureta’ merkityksissä on vissi ero. (Kaisa Häkkisen 2004, Nykysuomen etymologinen sanakirja, sivu 1410) Urkeaminen pyrkii sisukkaasti pois valmiiksi uurretulta uralta, jossa ajattelu on pysäytetty ja kielletty ja yhteisö väittää löytäneensä uurretussa urassa joko autenttisen alkuperäisen paikallisen tai universaalin kokemuksen ja sen vuoksi epäilyn kohde on ihmisten usko autenttiseen kokemukseen, uraan. Tämä johtaa ihmisten epäämiseen ja jaotteluun luotettaviin ja luottamattomiin. Sanan epäillä valheellinen arkimerkitys liitetään ajatteluun vaikkakin sillä näyttäisi olevan vahvoja taipumuksia taipumattomaan sosiaaliseen eristämiseen ja normittamiseen. Muka-autenttisen kokemuksen (esim. ’suomalaisuuden’) haastajat ja varsinaiset kyseen alaistajat ja ajattelijat koetaan häiriköiksi tai yhteisön yhtenäisyyden uhaksi.

Sana epäillä ei täytä eettisiä vaatimuksia ihmisten välisistä inhimillisistä kohtaamisista. Kun katsomme sanan epäillä merkitystä ruotsin kielessä pääsemme huomattavasti lähemmäksi niitä jälkiä ja kokemusmaailmoita, jotka piilevät sanan epäillä identiteetin ja kuoren takana. Ruotsiksi epäillä on joko misstänka, misstro tai betvivla. (tarkistettavissa ilmaisesta sanakirjasta) Misstänka kääntyy suomen kieleen väärin ajatteluna ja sanan misstro merkitys on kovasti saman kaltainen ja se kääntyy väärin luulemiseksi. Betvivla taasen tarkoittaa askarruttavaa asiaa ja se poikkeaa myös merkittävästi sanan epäillä jäljistä ja sisällöstä. Ruotsin kieli on siis tässä asiassa järjestäen viisaampi, koska se varoittaa käyttäjäänsä mahdollisesta edessä olevasta inhimillittömästä kohtaamisesta, jossa ihminen kohdataan selkä edellä, epäillen.

Tämähän ei tietenkään takaa että kielen käyttäjä ottaisi onkeensa, mutta kieli on ajattelun perustana ensisijainen. Sekä ajo että urkeneminen riippuvat pitkälti siitä minkälaisia ajattelun työkaluja meillä on käytössämme. Suomen kielen epäilyssä kyseen alle asettuu kaikki muu paitsi ’itse’ ja sen vuoksi epäilyn ajo vuotaa kuolettavasti, eikä se pysty uudistamaan yhteisöä tai ajoa merkityksellisellä ja merkillisellä tavalla. Sana epäillä edustaa monokulttuurisuutta ja paikallista sulkeutuneisuutta ja sen vuoksi epäillä sanasta lähtevä kyseenalaistaminen ei kykene kokemaan toisen kulttuurin rikkautta pystyvästi ja merkillisesti. Voidaan kuitenkin asettaa kyseen alle, että onko epäillä lainkaan osa suomalaista kieltä ja kulttuuria? (Voiko epäilyä epäillä?) Sanan epämäärätön rakenne epä-illä viittaisi siihen että epäily ei ole kuulunut (ainakaan tässä muodossa) suomalaiseen elämäntapaan ja se on väen vangällä väännetty osaksi suomen kieltä. Sana epäillä on teknokratian riemuvoitto suomen kielen köyhdyttämisessä.

Jatkakaamme siis epäilemättä – tai ainakin kysykäämme, mitä ihmettä!, ennen kuin syöksymme päistikkaa kohti ennankoluuloistavaa epäystä. Toisaalta jos haluamme pystyä meidän täytyy antaa ’itse’ avoimesti toiselle joka mahdollistaa ulosantimme kyseen alla laittamisen. Näin meneteltäessä epäily muuntuu ihmisten eväämisestä luovaksi ja pystyväksi inhimilliseksi kanssakäymiseksi. Kuitenkaan itsensä avoimesti antaminen toiselle ei tepsi, jos toinen pitäytyy epäämisen kulttuurissa johon kohtaamisen avoimuuden vaatimus ei kuulu. Ratkaisuna on mennä kasvot kirkkaina kohtaamisen ja vaatia selkä edellä saapuvalta evääjältä kasvojen paljastamista ja inhimilliseen kanssakäymiseen asettumista. Tämä on ainoa keino toimia sieluttomassa yhteisössä, jossa evääminen on kiinteä osa kulttuurin tapaa. Alentuminen epäilijäksi tai evätyksi jatkaa kielen noidankehää, joka uusintaa loputtamasti yhteisön pystymättömyyttä ja sulkeutuneisuutta.

Ajo jatkuu…

Sanan ongelma ja onginta yhteys askarruttaa yhä, varsinkin kun ’ajamiseen’ ja ’ihmettelimiseen’ perustuvaa etymologista tutkailua ei oteta riittävän vakaavasti. Reaktio tähän lähestymistapaan Wikisanakirjassa oli positiivinen mutta samalla sitä kutsuttiin ”etymologissemanttiseksi” arvailuksi. Siis toisin sanoen sanojen ihmetteliminen ja innostunut ajaminen on ihan mielenkiintoista, mutta se ei voi yltää tieteellisen varmuuden tasolle. Mutta edelleenkin, mihin mieli voi kiintyä selityksessä joka väittää ongelmaa tilanteeksi joka pitää ratkaista? (kuten Wikisanakirja väittää) Eikö tämä ole itsestään selvää tietoa jota ei tarvitse ’tietää’. Se opitaan intuitiivisesti, eikä siihen tarvita ajattelua tai kuten tiede asian ilmaisee, kognitiivisia kykyjä. Tiede ja tietäminen asettuvat tässä kysymyksessä ajattelemattomuuden puolelle puolustaessaan varmuutta.

Se että tällä foorumilla pyritään ajamaan sanoja ja niiden merkityksiä ei tarkoita sitä, että ne olisivat subjektiivisia mielenilmauksia vaan sanojen merkityksistä pyritään löytämään yli-yksilöllisiä ilmiöitä ja jotain joka kuvaa meidän elämän tapaa tai tavattomuutta. Esim. onkimiseen ja ongelmiin liittyvä viisaus on katoamassa suomalaisesta kulttuurista ja teknologia että tiede ovat syrjäyttämässä elämää ja kokemusta, ja siten myös sanojen merkityksen ja tiedon rikkautta.

Onkimisen ja ongelmien yhteys on huomattu muuallakin ja ihmettelyyn ja ajoon perustuva tutkiminen on siis havaittu toisaallakin. Suomen kielen etymologinen sanakirja vuodelta 1955 esittää sanan ongelma osalta ks. onki. (ongelmaa ei siis selitetä erillisenä, vaan se on osa sanan onki selitystä)(osat I-II, sivu 431) Tässä on tunnustettu sekä sanojen konnotatiivinen (sisältö) että denominatiivinen (viitaus) suhde. …ongitella ’urkkia’ ; tähän yhteyteen mahdollisesti kuuluu myös ongelma ’arvoitus, arvoituksellinen puhe, kompa’, … ongitez ’onkimasaalis’. Tätä ongelmaa olisi mahdollista ajaa pidemmällekin, mutta todistetuksi on tullut ainakin sanan ’ongelma’ köyhdytetty sisältö. Ken haluaa pidemmälle ajaa tämän sanan merkityksellisyyttä ja sisältö, kaikki ovat tervetulleita! Se että tämä lähestysmistapa ei tarjoa samaa lohtua kuin tietävä tai tieteellinen maailmankuva ei ole tekosyy vähätellä tämän lähestymistavan voimallisuutta, vaikka varmoja kirjattuja todisteita ei olisi välittömästi saatavilla.

Suomen sanojen alkuperä etymologinen sanakirja : 2 : L-P (1995) kirjoittaa seuraavaa ongelmasta:

ongelma … sanan alkuperä on epäselvä. Ongelma voisi olla johtamalla tehty uudissana sanasta onki, jonka johdoksella onkia samoin kuin tämän edelleenjohdoksella ongitella on paikoin murt. merkitys ’urkkia, udella’, jälkimmäisellä lisäksi itämurt. myös ’ärsytellä, piikitellä, letkautella’. -Vrt. myös ongerus (Gan 1787 >>Oppineitten ongeruxet>>).

Toisen käsityksen mukaan tähän yhteyteen kuuluisi Kalevalassa esiintyvä ongelmo, ?, ongelma jonka merkityksenä on pidetty toisaalta ’haaraa’ (>>Oksa koivun onkelmosta>>), toisaalta sen on arveltu tarkoittavan sananlaskua tms. (>>Näitä saatuja sanoja, Opituita ongelmoita>>). (Olisiko viimein mainittu lähtökohtana merkitykselle ’arvoitus’, jota tavataan mm. 1870-1880 -lukujen kirjallisuudessa?) Sanan on ajateltu ehkä ainakin osittain kuuluvan yhteen onkalo, ongertaa ’kaivertaa’ sanojen kanssa. Tähän voisi viitata myös Vaalan yksinäinen murretieto ongelma ’ontto kohta (esim. puussa)’.

———

Miten voisimme ajaa tai ajatella näitä tiedon ja kulttuurin jälkiä jotka koskevat ongelmia ja onkimista? Kuinka ne voivat liittyä elämänkokemuksiin ja niiden ongelmallisuuteen? Kalevalevassa on varmasti paljon tietoa joka liittyy ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen ja niihin elämäntavan kerroksiin joita Kalevala kuvaa. Tässä sanakirjan analyysissa ei kuitenkaan ajeta tai ajatelle, että miksi ongelmo liittyisi millään tapaa ongelmiin tai niiden ratkaisemiseen. Tokihan se voisi liittyä mutta se edellyttäisi uutta ajoa ja pelkän viittaussuhteen arvaaminen ei tällä erää riitä vakuuttamaan, että ongelmo olisi valovoimaisempi ongelman alkuperänä kuin onkiminen. Toisaalta onkalo ja onkalossa piilossa oleva ongelma vastaa hyvin ongelmien luonnetta ja niiden piilevyyttä. Mahdollisesti ongelmia on ymmärrätty eri alueille eri tavoin. Sekä onkalo että ongelma (onginnan tuotos) kuvaavat ongelmien ilmentymistä sekä piilevyyttä. Sen vuoksi ongelman ajattelu ja ajamis tapa on saattanu olla sama vaikka se on tuotu ilmi joko onkimalla tai onkalosta kaivertamalla. Ajon ja ajattelun paikka tässäkin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.