Emmanuel Levinas ymmärtää vastuun aina omakohtaisena, niin että minä olen aina vastuussa toisesta ja niin, että en voi toiselta odottaa vastuuta. Olen itse asiassa vastuussa toisenkin vastuullisuudesta. Kuitenkin, jos tätä tilannetta katsotaan sivusta tai tilana, niin huomataan, että vastuu on täten kaksisuuntaista tässäkin. Itse vaan ei voi odottaa toisen olevan vastassa — sinne on mentävä siitä huolimatta, ja ehkä vähän pidemmällekin.

“vepsän inehmoi ‘naisihminen’”
- Nykysuomen etymologinen sanakirja, Kaisa Häkkinen 

Eli suomessa ihminen on naisen kautta ymmärretty, ei miehen, kuten esimerkiksi englannin man. Tosin, onko woman wonder man — ihmetteleväinen, ihmenainen!  

Naistenpäivän kunnialle! 

Jos ajatuksen kenttää lähdetään laajentamaan huomaamme että hiljaisuuden vastakohta on vauhti tai nopeus, siis melu on nopeutta. Kun tähän vielä lisätään länsimaat vallannut konsepti, business, tarkastelu muuttuu yhä mielenkiintoisemmaksi. Business (kiireellisyys) on epähijaisuutta?

Oma ihmetykseni tätä sanaa nousi välähdyksestä, jossa totuus ja tottua linkittyivät yhteen. Siis mitä ihmettä? Mitä tekemistä totuudella ja tottumuksella on tekemistä toistensa kanssa? Sanalla totuus on Suomen kielessä maagillisia ulottuvuuksia. Tähän sanaan sisältyy ehdottomia ja totuudellisia ulottuvuuksia. Usein siis uskotaan että on olemassa ‘totuus’, jonkinlainen takatodellisuus tai taustamatriisi, asioiden todellisempi tila.

Ottamatta kantaa yksittäisiin totuuksiin, lausun että totuus <-> tottua yhteys paljastaa että totuudessa on kyse tottumuksesta. Yleensä tämä on maailmankuvallista luokkaa ja se kattaa kokonaisen uskomusjärjestelmän. Totuutemme on se johon olemme tottuneet.

Totuus voi siis olla samanaikaisesti ohjaava että rajoittava. Totuuden sisällä totuudenmukaiselle on asenteet ja toiminmallit toimia menestyksekkäästi yhteisöä tyydyttävällä tavalla, mutta kommunikointi ‘ulospäin’ voi olla vaikeaa ellei mahdotonta.

Lähin esimerkki itselle on opetus ala-asteella joka pyrki systemaattisesti suomalaiseen, tai enintään pohjoismaiseen, totuuteen kasvattamiseen. Mitä on arvoa tällä maailmankatsomuksen on yhä erilaistuvassa maailmassa? Yleensä ottaen yhteiskunnallisessa toiminnassa pyritään ‘totuutta’ kohti. Omassa ajattelussa keskeiseksi on tullut totuudellisesta taustamatriisista poisoppiminen. Siis varsinaista ajattelua kohti, kohti avoimmuutta ja ymmärtämystä.

Lähteet: Nykysuomen etymologinen sanakirja, 313-314.

Wiki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Helkama_Jopo

Pillunpäreen etymologia

Kansainvälinen Savusaunaklubi Kansainvälinen Savusaunaklubi lanseerasi viikonlopulla markkinoille uuden saunatuotteen. Kyseessä on pillunpäre, jollaisia aikaisemmin käytettiin yleisesti laudeliinojen sijasta.Ymmärrettävistä syistä olot maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta puutteelliset. Miehet eivät yleensä käyneet saunaan tullessaan esipesulla, joten lauteet saattoivat kuhista bakteereja, varsinkin koliformisia bakteereja, kertoi Savusaunaklubin puheenjohtaja anatomian professori Pentti Tuohimaa. Tämän välttämiseksi varsinkin naiset käyttivät istuinalustana päreitä. Pillunpäreet eli ‘vitukkeet’,kuten niitä myös kutsuttiin, valmistettiin kookkaista hongista ja ne olivat leveämpiä kuin kattopäreet. Niitä käytettiin muutaman kerran, minkä jälkeen ne joutivat saunan sytykkeiksi. Päreitä oli runsaasti saatavilla ja ne olivat halpoja.

Sanonta: ‘tuhannen pillun päreiksi’ on luonnollisesti syntynyt, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja riittävyyttä eri tarkoituksiin. Naisille varattiin oma puu pillun päreisiin. ‘Tuosta riittäisi ainakin tuhannen pillun päreiksi!’ oli yleinen sanonta ainakin Pohjanmaalla, kertoi prof. Tuohimaa.
Kansainvälisen Savusaunaklubin Aito Pillunpäre on klubin logolla varustettu koriste-esine, joka toki kelpaa myös käyttöön, joskaan se siinä tarkoituksessa ei ole kovin pitkäikäinen.

Lainaus: Mansemedia

Tällä logiikalla on mielenkiintoista pohtia ammattilaisuuttakin. Sana amatööri on saanut suomen kielessä jotenkin negatiivisen sävyn. Sana on kuitenkin johdettu latinan teonsanasta amator, rakastaa. Eli amatööri on rakastaja. Ja jos mietitään suomenkielistä sanaa harrastaja, niin harras-sana on sukua mm. muinaisnorjan sanalle harthr, kova, luja, taipumaton. “Luja rakastaja” voisikin olla hyvin kuvaava nimittäjä hakkerietiikan mukaan toimivalle toimijalle! Mutta onko ammattilainen työssään sitten ei-rakastaja? Voiko ammattiinsa suhtautua rakastavasti?

Samainen kollektiivisen yhteisön yliote kielestä on tullut ilmi sanoissa omatunto, ajo, ajattelu ja nyt eritoten sanassa epäillä. Ajattelun vihollinen on normittava ja kahlitseva kieli joka ohjastaa ihmisiä valmiiksi uurretulle uralle siinä missä todellinen luovuus ja ajo ovat uraa urkeavia. Valmiiksi uurrettuun uraan pyrkiminen on laiskuutta, helppoutta, ajamattomuutta, sisuttomuutta ja sanojen ‘uurtaa’ ja ‘ureta’ merkityksissä on vissi ero. (Kaisa Häkkisen 2004, Nykysuomen etymologinen sanakirja, sivu 1410) Urkeaminen pyrkii sisukkaasti pois valmiiksi uurretulta uralta, jossa ajattelu on pysäytetty ja kielletty ja yhteisö väittää löytäneensä uurretussa urassa joko autenttisen alkuperäisen paikallisen tai universaalin kokemuksen ja sen vuoksi epäilyn kohde on ihmisten usko autenttiseen kokemukseen, uraan. Tämä johtaa ihmisten epäämiseen ja jaotteluun luotettaviin ja luottamattomiin. Sanan epäillä valheellinen arkimerkitys liitetään ajatteluun vaikkakin sillä näyttäisi olevan vahvoja taipumuksia taipumattomaan sosiaaliseen eristämiseen ja normittamiseen. Muka-autenttisen kokemuksen (esim. ‘suomalaisuuden’) haastajat ja varsinaiset kyseen alaistajat ja ajattelijat koetaan häiriköiksi tai yhteisön yhtenäisyyden uhaksi.

Sana epäillä ei täytä eettisiä vaatimuksia ihmisten välisistä inhimillisistä kohtaamisista. Kun katsomme sanan epäillä merkitystä ruotsin kielessä pääsemme huomattavasti lähemmäksi niitä jälkiä ja kokemusmaailmoita, jotka piilevät sanan epäillä identiteetin ja kuoren takana. Ruotsiksi epäillä on joko misstänka, misstro tai betvivla. (tarkistettavissa ilmaisesta sanakirjasta) Misstänka kääntyy suomen kieleen väärin ajatteluna ja sanan misstro merkitys on kovasti saman kaltainen ja se kääntyy väärin luulemiseksi. Betvivla taasen tarkoittaa askarruttavaa asiaa ja se poikkeaa myös merkittävästi sanan epäillä jäljistä ja sisällöstä. Ruotsin kieli on siis tässä asiassa järjestäen viisaampi, koska se varoittaa käyttäjäänsä mahdollisesta edessä olevasta inhimillittömästä kohtaamisesta, jossa ihminen kohdataan selkä edellä, epäillen.

Tämähän ei tietenkään takaa että kielen käyttäjä ottaisi onkeensa, mutta kieli on ajattelun perustana ensisijainen. Sekä ajo että urkeneminen riippuvat pitkälti siitä minkälaisia ajattelun työkaluja meillä on käytössämme. Suomen kielen epäilyssä kyseen alle asettuu kaikki muu paitsi ‘itse’ ja sen vuoksi epäilyn ajo vuotaa kuolettavasti, eikä se pysty uudistamaan yhteisöä tai ajoa merkityksellisellä ja merkillisellä tavalla. Sana epäillä edustaa monokulttuurisuutta ja paikallista sulkeutuneisuutta ja sen vuoksi epäillä sanasta lähtevä kyseenalaistaminen ei kykene kokemaan toisen kulttuurin rikkautta pystyvästi ja merkillisesti. Voidaan kuitenkin asettaa kyseen alle, että onko epäillä lainkaan osa suomalaista kieltä ja kulttuuria? (Voiko epäilyä epäillä?) Sanan epämäärätön rakenne epä-illä viittaisi siihen että epäily ei ole kuulunut (ainakaan tässä muodossa) suomalaiseen elämäntapaan ja se on väen vangällä väännetty osaksi suomen kieltä. Sana epäillä on teknokratian riemuvoitto suomen kielen köyhdyttämisessä.

Jatkakaamme siis epäilemättä – tai ainakin kysykäämme, mitä ihmettä!, ennen kuin syöksymme päistikkaa kohti ennankoluuloistavaa epäystä. Toisaalta jos haluamme pystyä meidän täytyy antaa ‘itse’ avoimesti toiselle joka mahdollistaa ulosantimme kyseen alla laittamisen. Näin meneteltäessä epäily muuntuu ihmisten eväämisestä luovaksi ja pystyväksi inhimilliseksi kanssakäymiseksi. Kuitenkaan itsensä avoimesti antaminen toiselle ei tepsi, jos toinen pitäytyy epäämisen kulttuurissa johon kohtaamisen avoimuuden vaatimus ei kuulu. Ratkaisuna on mennä kasvot kirkkaina kohtaamisen ja vaatia selkä edellä saapuvalta evääjältä kasvojen paljastamista ja inhimilliseen kanssakäymiseen asettumista. Tämä on ainoa keino toimia sieluttomassa yhteisössä, jossa evääminen on kiinteä osa kulttuurin tapaa. Alentuminen epäilijäksi tai evätyksi jatkaa kielen noidankehää, joka uusintaa loputtamasti yhteisön pystymättömyyttä ja sulkeutuneisuutta.