Ajo ja Ajattelu

Ajatella! Tämä on usein reaktio kun kohtaamme elämässä jotain ihmeellistä ja merkillistä, jotain jolla on voimaa koskettaa meidän elämysmaailmaa. Mutta mikä varsinaisesti onkaan sanan ajattelu ’alkuperä’ tai ’alkuperättömyys’? Ajattelu juontaa juurensa sanasta ajo, joka viittaa ajattelun luonteeseen sisukkaana ajona ja tavoitteluna. (ks. Suomen kielen etymologinen sanakirja, osat I-II, sivu 12) Nyky-ajattelussa ajon, ajamisen ja ajattelun perinne ja yhteys ovat katkenneet ja ajaminen ymmärretään laveasti hevosella ja tai ajoneuvolla ajamisena. Etymologinen selvitys ajattelun ja ajon alkuperästä Suomen sanojen alkuperä etymologinen sanakirja – teoksessa vuodelta 1995 on suoraan kopioitu vuoden 1955 teoksesta ja näyttäisi, että ajamiseen ja ajatteluun liittyvä tieto on vetäytymässä ja se on korvautumassa perinnettä hyljeksivillä tieteen ja tiedon malleilla.

Kuinka ymmärremme ajattelun ja mitä on asioiden ajaminen? Vilkaisusta Wikipedian käsitykseen ajattelusta saan kuvan maailmasta jossa asiat ajavat yksilöä vääjäämättömästi kohti tehokkuutta ja kehitystä. Tässä ajattelun tavassa ongelmat ratkeavat kun niitä lähestytään riittävillä kognitiivisilla kyvyillä. Toisin sanoen nyky-käsityksen mukaan asioita ei tarvitse ajaa vaan niihin on olemassa vastauksia ja ratkaisuja jotka yksilö voi saavuttaa oikealla kognitiivisella orientoitumisella.

Mutta missä menee ero ajon ja sosiaalisten normien välillä? Sosiaaliset normit ovat teknologian uurtamia uria joihin yhteisö pyrkii yksilöään ajamaan. Yhteisö luo vaatimuksia olemisesta ja käytöksestä joka johtaa valmiiksi uurretuille urallille joissa ajo pysähtyy. Varsinainen ja sisukas ajo liittyy uran uurtamiseen ja helppojen ratkaisujen kieltämiseen, eli yleensä ottaen tietämisen ja varmuuden hylkäämisen, uralta pois pyrkimiseen. Yhteisön kollektiivinen tahto ja ajamattomuus on oikeutettu omalla tunnolla jossa yhteisön tahto on viety salakavalasti yksilön sisään aitona ja alkuperäisenä muka-ajona. Kuvittelemme siis jatkuvasti ajattelevamme, mutta todellisuudessa asiat ajavat meitä emmekä me aja asioita.

Onko ajamisessa siis kyse yksilöstä vai yhteisöstä? Meidät on totutettu valheilla omastatunnosta ja ajattelusta uskomaan yksilön myyttiin, jossa yksilöstä yksinään on tehty oman onnensa seppä ja ajo että ajattelu mielletään yksilön kykynä päästä ’huipulle’. Mutta onko kellään ihmisellä edellyksiä nousta, pystyä ja pyrkiä huipulle ilman tasavertaisia ihmisiä ja yhteisön lahjaa yksilölle? Esimerkkinä tällaisesta lahjasta mainittikoon kieli sekä ajon ja ajattelun lahja. Aikaisemmissa etymologisissa selvittelyissä avattiin sanan ongelma merkitystä ja sanassa ongelma yhteisö antaa lahjana pystymistä ja kykenemistä yksilölle perimätiedon muodossa. Missä nyky-kulttuuri viittoo yksilöä valmiiksi avatulle uralle sana ongelma antaa vahvuutta onkeen ottamiselle, uran uurtamiselle, juurta jaksamiselle, sisukkuudelle ja peräänantamattomalle ajamiselle. Ei siis pidä hylkäämän yksilöä eikä yhteisöä ja molempien vahvuudet ajossa ovat sidottu toisiinsa. Yksilö voi mennä ’itseensä’ jos yhteisö sallii ajattelun avoimen ja vapaan ajon ja yhteisö voi kasvattaa pystymisen kulttuurista varantoa vaalimalla ajattelun ja ajon eväitä.

Mainokset

5 kommenttia

  1. Juha Pasanen said,

    elokuu 22, 2008 klo 8:45 am

    Tämä on ensikäyntini palstalla, joten en tunne ajatella sanasta tehtyjä selvityksiä saati lopputulemaa. Itseäni viehättää kielemme, mielestäni ainutlaatuinen konkreettisuus. Esimerkki: maailma= maa ja ilma eli tyhjyys maan yllä (jäädä ilman, ilmainen)
    On houkutus asettaa tieto ja ajatella sanat pariksi: tieto> tie, ajatella> ajaa tiedon tietä. Kuvitelmissani tietomies on alkujaan todella tuntenut tien, hallinnut tie-don. Vertaan sanaan käsittää, jonka luulen tulevan konkreettisesta koskettelusta, jonka suoritettuani käsitän.

    • Seppo Tiusanen said,

      joulukuu 1, 2011 klo 3:01 am

      Puuttumatta ”mieheen” on syytä muistuttaa viimeistä viestiäni ”pillun päreissä” neoliittisesta kaudesta puhuttaessa. Kaikki tuo tulee N1c1:n idän refugion seurauksena jääkauden jälkeen. Muuten….N1c1 ei tullut yksin idästä Suomeen!
      Mies/nainen&mies –>kansa löytyy ensin Egyptiin hyökänneistä Hyksoista. Kaikki viralliset käännökset ovat naurettavan virheellisiä jopa Wikissa puhumattakaan historioitsija Manethosta (paimentolaiskuninkaita).

      Palataan sanaan ”maailma”.

      English: land
      Finnish: maa, ”kaikki maallinen, jossa ei puhuta jumalista ja enkeleistä” Bertonion lupaca/aymaran mukaan
      Lupacan/Aymara: maa, maya
      Lithuanian: malà
      Lettish: mala
      Estonian: maa ’land’,
      Karelian: mua
      Liv: mō
      Udmurt: mu
      Mansi: maa
      Nganassan: mou

      U *êlma ’weather’
      LU *êlma > feS ilma | saP albme | mo. —-
      IU/OU *ölma > mn. *jiilem | ha. *jiilem | sj. —-
      Quechua: illa = salama
      Illa on eräs inkojen Viracochaa (Waka) merkitsevä mytologian sana, jolla oli salamat molemmissa käsissä.

      Sana ”ajaa” löytyy myös neoliittisesta idästä eikä sillä ole mitään tekemistä ajattelun kanssa.

  2. matti verho said,

    marraskuu 9, 2009 klo 5:30 pm

    Esi-isät olivat syviä filosofeja. Näkivät että menneisyys ja tulevaisuus -siis aika-olivat olemassa vain ajatuksessa. Ilman ajatustahan elämme tässä ja nyt.

  3. Jaakko Virtanen said,

    kesäkuu 14, 2010 klo 6:09 am

    Vaikuttaa, että sanojen nykyisissäkin pintaheijasteissa elämme vielä käyutännön arjen viisasta ja elämää kuvaavaa metsästys-kulttuuria. Se on arvokas perintö mutta – sillä sanojen vankka rakenne ja pintamuoto on varsin usein siirretty, todellakin, myötätuuliksi globaalien talousvoimien ja talousmahtien käyttöön. Niinpä me emme enää tunne elämäämme vaikuttavia asioita siten, että ”käsillä” niitä kosketamme taikka ”käsivarsilla” ympäröimme. ”Käsittäminen” ja ”ymmärtäminen” läheltä kosketten on kadonnut valtavirtojen voimissa. Eihän ihmisen tarvitse ”ajatella” tuntematonta, ei mennyttä eikä tulevaa, kuten Eddan, suuren isoäidin tarinassa kohtalottaret. Nyt on nappeja, joita painella ohjeistusten mukaan, jolloin menneen tarinoita ei tarvita eikä huolta huomisesta… – mikäli ei kriisi yllätä …

  4. Jaakko Virtanen said,

    kesäkuu 14, 2010 klo 6:12 am

    Vaikuttaa, että sanojen nykyisissäkin pintaheijasteissa elämme vielä käyutännön arjen viisasta ja elämää kuvaavaa metsästys-kulttuuria. Se on arvokas perintö, mutta: – sanojen vankka rakenne ja pintamuoto on varsin usein siirretty, todellakin, myötätuuliksi globaalien talousvoimien ja talousmahtien käyttöön. Niinpä me emme enää tunne elämäämme vaikuttavia asioita siten, että ”käsillä” niitä kosketamme taikka ”käsivarsilla” ympäröimme. ”Käsittäminen” ja ”ymmärtäminen” läheltä kosketten on kadonnut valtavirtojen voimissa. Eihän ihmisen tarvitse ”ajatella” tuntematonta, ei mennyttä eikä tulevaa, kuten Eddan, suuren isoäidin tarinassa kohtalottaret. Nyt on nappeja, joita painella ohjeistusten mukaan, jolloin menneen tarinoita ei tarvita eikä huolta huomisesta… – mikäli ei kriisi yllätä …


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: