Ajo ja Ajattelu

Ajatella! Tämä on usein reaktio kun kohtaamme elämässä jotain ihmeellistä ja merkillistä, jotain jolla on voimaa koskettaa meidän elämysmaailmaa. Mutta mikä varsinaisesti onkaan sanan ajattelu ’alkuperä’ tai ’alkuperättömyys’? Ajattelu juontaa juurensa sanasta ajo, joka viittaa ajattelun luonteeseen sisukkaana ajona ja tavoitteluna. (ks. Suomen kielen etymologinen sanakirja, osat I-II, sivu 12) Nyky-ajattelussa ajon, ajamisen ja ajattelun perinne ja yhteys ovat katkenneet ja ajaminen ymmärretään laveasti hevosella ja tai ajoneuvolla ajamisena. Etymologinen selvitys ajattelun ja ajon alkuperästä Suomen sanojen alkuperä etymologinen sanakirja – teoksessa vuodelta 1995 on suoraan kopioitu vuoden 1955 teoksesta ja näyttäisi, että ajamiseen ja ajatteluun liittyvä tieto on vetäytymässä ja se on korvautumassa perinnettä hyljeksivillä tieteen ja tiedon malleilla.

Kuinka ymmärremme ajattelun ja mitä on asioiden ajaminen? Vilkaisusta Wikipedian käsitykseen ajattelusta saan kuvan maailmasta jossa asiat ajavat yksilöä vääjäämättömästi kohti tehokkuutta ja kehitystä. Tässä ajattelun tavassa ongelmat ratkeavat kun niitä lähestytään riittävillä kognitiivisilla kyvyillä. Toisin sanoen nyky-käsityksen mukaan asioita ei tarvitse ajaa vaan niihin on olemassa vastauksia ja ratkaisuja jotka yksilö voi saavuttaa oikealla kognitiivisella orientoitumisella.

Mutta missä menee ero ajon ja sosiaalisten normien välillä? Sosiaaliset normit ovat teknologian uurtamia uria joihin yhteisö pyrkii yksilöään ajamaan. Yhteisö luo vaatimuksia olemisesta ja käytöksestä joka johtaa valmiiksi uurretuille urallille joissa ajo pysähtyy. Varsinainen ja sisukas ajo liittyy uran uurtamiseen ja helppojen ratkaisujen kieltämiseen, eli yleensä ottaen tietämisen ja varmuuden hylkäämisen, uralta pois pyrkimiseen. Yhteisön kollektiivinen tahto ja ajamattomuus on oikeutettu omalla tunnolla jossa yhteisön tahto on viety salakavalasti yksilön sisään aitona ja alkuperäisenä muka-ajona. Kuvittelemme siis jatkuvasti ajattelevamme, mutta todellisuudessa asiat ajavat meitä emmekä me aja asioita.

Onko ajamisessa siis kyse yksilöstä vai yhteisöstä? Meidät on totutettu valheilla omastatunnosta ja ajattelusta uskomaan yksilön myyttiin, jossa yksilöstä yksinään on tehty oman onnensa seppä ja ajo että ajattelu mielletään yksilön kykynä päästä ’huipulle’. Mutta onko kellään ihmisellä edellyksiä nousta, pystyä ja pyrkiä huipulle ilman tasavertaisia ihmisiä ja yhteisön lahjaa yksilölle? Esimerkkinä tällaisesta lahjasta mainittikoon kieli sekä ajon ja ajattelun lahja. Aikaisemmissa etymologisissa selvittelyissä avattiin sanan ongelma merkitystä ja sanassa ongelma yhteisö antaa lahjana pystymistä ja kykenemistä yksilölle perimätiedon muodossa. Missä nyky-kulttuuri viittoo yksilöä valmiiksi avatulle uralle sana ongelma antaa vahvuutta onkeen ottamiselle, uran uurtamiselle, juurta jaksamiselle, sisukkuudelle ja peräänantamattomalle ajamiselle. Ei siis pidä hylkäämän yksilöä eikä yhteisöä ja molempien vahvuudet ajossa ovat sidottu toisiinsa. Yksilö voi mennä ’itseensä’ jos yhteisö sallii ajattelun avoimen ja vapaan ajon ja yhteisö voi kasvattaa pystymisen kulttuurista varantoa vaalimalla ajattelun ja ajon eväitä.