Totuudesta

Totuus, tosi, todellisuus, tottua, toteuttaa, totella; nämä kaikki ovat etymologisesti yhteydessä toisiinsa joten tämän sanan ihmetteleminen on mahdollista kaikista näistä perspektiiveistä.

Oma ihmetykseni tätä sanaa nousi välähdyksestä, jossa totuus ja tottua linkittyivät yhteen. Siis mitä ihmettä? Mitä tekemistä totuudella ja tottumuksella on tekemistä toistensa kanssa? Sanalla totuus on Suomen kielessä maagillisia ulottuvuuksia. Tähän sanaan sisältyy ehdottomia ja totuudellisia ulottuvuuksia. Usein siis uskotaan että on olemassa ’totuus’, jonkinlainen takatodellisuus tai taustamatriisi, asioiden todellisempi tila.

Ottamatta kantaa yksittäisiin totuuksiin, lausun että totuus <-> tottua yhteys paljastaa että totuudessa on kyse tottumuksesta. Yleensä tämä on maailmankuvallista luokkaa ja se kattaa kokonaisen uskomusjärjestelmän. Totuutemme on se johon olemme tottuneet.

Totuus voi siis olla samanaikaisesti ohjaava että rajoittava. Totuuden sisällä totuudenmukaiselle on asenteet ja toiminmallit toimia menestyksekkäästi yhteisöä tyydyttävällä tavalla, mutta kommunikointi ’ulospäin’ voi olla vaikeaa ellei mahdotonta.

Lähin esimerkki itselle on opetus ala-asteella joka pyrki systemaattisesti suomalaiseen, tai enintään pohjoismaiseen, totuuteen kasvattamiseen. Mitä on arvoa tällä maailmankatsomuksen on yhä erilaistuvassa maailmassa? Yleensä ottaen yhteiskunnallisessa toiminnassa pyritään ’totuutta’ kohti. Omassa ajattelussa keskeiseksi on tullut totuudellisesta taustamatriisista poisoppiminen. Siis varsinaista ajattelua kohti, kohti avoimmuutta ja ymmärtämystä.

Lähteet: Nykysuomen etymologinen sanakirja, 313-314.

Epäily

Epäily on suomen kielen sanaton sana, joka koostuu negatiivisesta etuliitteestä epä sekä vielä epämäärättömämmästä ’takaliitteestä’ (epä) ily. Vuoden 1995 Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja ei tunnista tai selitä sanaa epäillä lainkaan ja selityksen kohdalla on ainoastaan viittaussuhde sanaan ’evätä’. Mitä tämä tarkoittaa sanan epäillä merkityksestä? Sana evätä ymmärretään suomen kielessä kieltämisenä ja esim. merkityksessä evätä pääsy tai kieltää jonkin oikeus johonkin. Mitä siis itse asiassa ajamme ja ajattelemme kun epä-ilemme? Epäileminen on asetettu länsimaisen maailmakuvan pohjaksi ja tieteen periaatteisiin kuuluu epäillä kaikkea tietämätöntä ja tiedettyä tietoa. Mutta mitä, mikä tai kuka asettuu kysyjäksi ja toisaalta mikä asettuu kyseen alle epäilyssä? Tiede ja tieto väittävät epäilevänsä tietoa eivätkä ihmisiä, mutta epäillä sanaan sisällytetty epäys kuitenkin viittaisi siihen, että kyseen ja epäilyksen alle asetetaan ihmisiä eikä niinkään tietoa ja ilmiöitä. Muun muuassa englannin kieli ymmärtää epäilemisen saman kaltaisesti kuin suomen kieli, eli siis ongelmana luottamuksesta ja luotettavuudesta. (määritelmä sanalla suspect)

Samainen kollektiivisen yhteisön yliote kielestä on tullut ilmi sanoissa omatunto, ajo, ajattelu ja nyt eritoten sanassa epäillä. Ajattelun vihollinen on normittava ja kahlitseva kieli joka ohjastaa ihmisiä valmiiksi uurretulle uralle siinä missä todellinen luovuus ja ajo ovat uraa urkeavia. Valmiiksi uurrettuun uraan pyrkiminen on laiskuutta, helppoutta, ajamattomuutta, sisuttomuutta ja sanojen ’uurtaa’ ja ’ureta’ merkityksissä on vissi ero. (Kaisa Häkkisen 2004, Nykysuomen etymologinen sanakirja, sivu 1410) Urkeaminen pyrkii sisukkaasti pois valmiiksi uurretulta uralta, jossa ajattelu on pysäytetty ja kielletty ja yhteisö väittää löytäneensä uurretussa urassa joko autenttisen alkuperäisen paikallisen tai universaalin kokemuksen ja sen vuoksi epäilyn kohde on ihmisten usko autenttiseen kokemukseen, uraan. Tämä johtaa ihmisten epäämiseen ja jaotteluun luotettaviin ja luottamattomiin. Sanan epäillä valheellinen arkimerkitys liitetään ajatteluun vaikkakin sillä näyttäisi olevan vahvoja taipumuksia taipumattomaan sosiaaliseen eristämiseen ja normittamiseen. Muka-autenttisen kokemuksen (esim. ’suomalaisuuden’) haastajat ja varsinaiset kyseen alaistajat ja ajattelijat koetaan häiriköiksi tai yhteisön yhtenäisyyden uhaksi.

Sana epäillä ei täytä eettisiä vaatimuksia ihmisten välisistä inhimillisistä kohtaamisista. Kun katsomme sanan epäillä merkitystä ruotsin kielessä pääsemme huomattavasti lähemmäksi niitä jälkiä ja kokemusmaailmoita, jotka piilevät sanan epäillä identiteetin ja kuoren takana. Ruotsiksi epäillä on joko misstänka, misstro tai betvivla. (tarkistettavissa ilmaisesta sanakirjasta) Misstänka kääntyy suomen kieleen väärin ajatteluna ja sanan misstro merkitys on kovasti saman kaltainen ja se kääntyy väärin luulemiseksi. Betvivla taasen tarkoittaa askarruttavaa asiaa ja se poikkeaa myös merkittävästi sanan epäillä jäljistä ja sisällöstä. Ruotsin kieli on siis tässä asiassa järjestäen viisaampi, koska se varoittaa käyttäjäänsä mahdollisesta edessä olevasta inhimillittömästä kohtaamisesta, jossa ihminen kohdataan selkä edellä, epäillen.

Tämähän ei tietenkään takaa että kielen käyttäjä ottaisi onkeensa, mutta kieli on ajattelun perustana ensisijainen. Sekä ajo että urkeneminen riippuvat pitkälti siitä minkälaisia ajattelun työkaluja meillä on käytössämme. Suomen kielen epäilyssä kyseen alle asettuu kaikki muu paitsi ’itse’ ja sen vuoksi epäilyn ajo vuotaa kuolettavasti, eikä se pysty uudistamaan yhteisöä tai ajoa merkityksellisellä ja merkillisellä tavalla. Sana epäillä edustaa monokulttuurisuutta ja paikallista sulkeutuneisuutta ja sen vuoksi epäillä sanasta lähtevä kyseenalaistaminen ei kykene kokemaan toisen kulttuurin rikkautta pystyvästi ja merkillisesti. Voidaan kuitenkin asettaa kyseen alle, että onko epäillä lainkaan osa suomalaista kieltä ja kulttuuria? (Voiko epäilyä epäillä?) Sanan epämäärätön rakenne epä-illä viittaisi siihen että epäily ei ole kuulunut (ainakaan tässä muodossa) suomalaiseen elämäntapaan ja se on väen vangällä väännetty osaksi suomen kieltä. Sana epäillä on teknokratian riemuvoitto suomen kielen köyhdyttämisessä.

Jatkakaamme siis epäilemättä – tai ainakin kysykäämme, mitä ihmettä!, ennen kuin syöksymme päistikkaa kohti ennankoluuloistavaa epäystä. Toisaalta jos haluamme pystyä meidän täytyy antaa ’itse’ avoimesti toiselle joka mahdollistaa ulosantimme kyseen alla laittamisen. Näin meneteltäessä epäily muuntuu ihmisten eväämisestä luovaksi ja pystyväksi inhimilliseksi kanssakäymiseksi. Kuitenkaan itsensä avoimesti antaminen toiselle ei tepsi, jos toinen pitäytyy epäämisen kulttuurissa johon kohtaamisen avoimuuden vaatimus ei kuulu. Ratkaisuna on mennä kasvot kirkkaina kohtaamisen ja vaatia selkä edellä saapuvalta evääjältä kasvojen paljastamista ja inhimilliseen kanssakäymiseen asettumista. Tämä on ainoa keino toimia sieluttomassa yhteisössä, jossa evääminen on kiinteä osa kulttuurin tapaa. Alentuminen epäilijäksi tai evätyksi jatkaa kielen noidankehää, joka uusintaa loputtamasti yhteisön pystymättömyyttä ja sulkeutuneisuutta.